maanantai 16. tammikuuta 2012

Missä maissa on parhaat hampaat?

Maailman Terveysjärjestö eli WHO kerää tilastoja lasten hampaiden reikiintymisestä. Tilastoon pääsee tutustumaan esimerkiksi tästä linkistä tai tutustumalla liittämääni kuvaan. Tilasto on vuodelta 2004.

Mielenkiintoinen huomio on, että kaikkein parhaimmat lasten hampaat löytyvät pienistä, kehittyvistä valtioista, joissa yleinen terveydenhuolto ei toimi yhtä hyvin kuin meillä Suomessa. Bermudassa, Ruandassa, Tansaniassa, Togossa, Ghanassa, Liberiassa sekä koko joukossa muita kehittyviä valtioita lapsilla on alle puoli reikäistä hammasta 12 vuoden iässä. Keskimäärin lapsilla ei ole siis ainuttakaan reikää! Pikkuvaltioissa lapsilla voi olla joitakin geneettisiä etuja, mutta todennäköisimmin hampaiden hyvä kunto selittyy perinteisellä ruokavaliolla. Näihin valtioihin länsimainen dieetti, jossa on paljon hilloja, mehuja, virvoitusjuomia, makeisia ja vaaleaa leipää ei ole vielä ehtinyt.

Suomi löytyy tilastosta sijalta 54. Täällä lapsella on keskimäärin 1.2 reikää 12 vuoden iässä. Tämä on positiivinen tulos, mutta saksalaiset, ruotsalaiset ja esimerkiksi itävaltalaiset vetävät kisassa pidemmän korren.

Mielenkiintoinen huomio on myös lähes kaikkien Itä-Eurooppalaisten lasten hampaiden huono kunto. Unkarissa, Ukrainassa,  Romaniassa, Virossa, Valko-Venäjällä, Puolassa, Liettuassa, Latviassa ja Venäjällä hampaat ovat kolme-neljä kertaa reikäisempiä kuin esimerkiksi Kiinassa. Syitä tähän ilmiöön en osaa eritellä. Itä-Eurooppa ja vanhat neuvostovaltiot erottuvat tilastosta oikein erityismaininnan arvoisesti.

Suomen sijoittuminen tilaston puoliväliin ei suinkaan johdu terveysjärjestelmästämme puutteista, joka on kyllä yksi maailman parhaista. Sen sijaan hampaiden reikiintyminen johtuu lähinnä huolimattomasta hampaiden puhdistamisesta ja ruokavaliosta, joka on turhan teollinen. Tehokas terveysjärjestelmä voi tosin myös lietsoa hampaiden laiminlyömistä, sillä ihmiset eivät pidä huolta jostakin, minkä he uskovat hammaslääkärin korjaavan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti